Muutama viikko sitten Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ilmestyi Oskar Rönnbergin, Niko Pelkosen ja Mari Vaattovaaran artikkeli ”Haavoittuvaiset asuinalueet – Huonosti kuultujen asukkaiden luottamus, viihtyminen ja koetut ongelmat” pohjoismaisesta tutkimushankkeesta, joka uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa. Hankkeessa tutkittiin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä omasta asuinalueestaan yhteensä kuudessa kaupunginosassa Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Suomesta mukana oli Havukoski Vantaalta ja Kontula Helsingistä, jotka tutkijoiden mukaan edustivat sosioekonomisesti heikko-osaisimpia ja etnisesti moninaisimpia alueita. Lisäksi näillä alueilla oli heidän mielestään kaupunkilaisten keskuudessa merkittävällä tavalla huono maine. Tutkimuksen taustalla on kaikissa länsimaissa noussut huoli asuinalueiden eriytymisestä sekä heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien putoamisesta ulos yhteiskunnasta. Alueellisen eriytymisen pelätty johtavan yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, mellakoihin, rikollisuuden lisääntymiseen sekä eri ryhmien välisen luottamuksen heikkenemiseen. Mutta vaikka segregaatiokehityksen suunnan kääntäminen on ollut poliittisella agendalla korkealla, kaupunkeja on kritisoitu konkreettisten toimenpiteiden puutteesta. Sama puute koskee myös lähiötutkimusta. Sampo Ruoppila ja Pirjo Turtiainen päätyivät Yhdyskuntasuunnittelu-lehdessä vuonna 2023 julkaistussa katsauksessa 2000-luvun lähiötutkimuksesta toteamaan ettei viime aikojen lähiötutkimus tarjoa juurikaan uusia ratkaisumalleja, vaan tyytyy kuvailemaan ja erittelemään lähiöissä ilmeneviä ongelmia. Rönnbergin, Pelkosen ja Vaattovaaran tulkinnan mukaan segregaatiokehitys ei ole pysähtymässä, eikä sen torjumiseksi käytetty sosiaalinen sekoittaminen riitä enää ratkaisuksi. Uusille toimenpiteille olisikin kysyntää.
Kirjoittajat kertovat tutkimuksensa lukeutuvan Douglas Masseyn ja Nancy Dentonin vuonna 1973 käynnistämään tutkimussuuntaukseen, joka pyrkii ymmärtämään segregaatiokehityksen suuntaa sekä sitä millaisia sosiaalisia merkityksiä havaituilla alueellisilla eroilla on. Kirjoittajat haluavatkin antaa erityisen painon kohdelähiöissä asuvien ihmisten henkilökohtaisille kokemuksille sen lisäksi että tutkitaan muun muassa paikallisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita, asuinoloja, koulusegregaatiota tai muuttoliikettä. Asukkaiden kokemukset nostavat vahvasti esille esimerkiksi segregaation mukanaan tuoman turvattomuuden tunteen tai sosiaalisen epäjärjestyksen, jotka eivät kirjoittajien mukaan muuten saisi riittävää huomiota.
Mitä kirjoittajat sitten havaitsivat tutkimuksessaan. Kontulan ja Koivukylän asukkaista suurin osa viihtyi alueella lähes yhtä hyvin, kuin suomalaiset keskimäärin. Siitä huolimatta 59 % vastanneista koki muiden pääkaupunkiseudun asukkaiden pitävän heidän asuinaluettaan huonomaineisena. Tämä koski erityisesti suomalaistaustaisia vastaajia, joista 75 % koki alueensa maineen huonona, kun taas maahanmuuttajataustaisista näin koki vain 40 %. Yli puolet suomalaisten kohdealueiden vastaajista koki asuinalueensa kehityksen myös enemmän kielteisenä, kuin myönteisenä. Vastauksissa korostui juopotteluun ja huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat. Näiltä osin suomalaiset tutkimusalueet erottuivat kahdesta ruotsalaisesta ja kahdesta aanskalaisesta alueesta, joissa molemmissa useampi koki tilanteen parantuneen, kuin heikentyneen. Ongelmia pidettiin myös huomattavan suurena, sillä yli 80 % vastaajista koki juopottelun ja huumeidenkäytön ongelmaksi omalla asuinalueellaan ja puolet heistä oli sitä mieltä, että tilanne on heikkenemässä. Julkisella päihteiden käytöllä näyttäisi olevan suora yhteys viihtyvyyteen, koettuun turvallisuuden tunteeseen sekä muuttohalukkuuteen.
Vaikka tutkimusalueilla viihdyttiin, niin Vantaan Koivukylässä 41 % kaikista haastatelluista ja jopa 60 % kaikista alle 40-vuotiaista suomalaistaustaisista tai kaikista korkeakoulutetuista haaveili muutosta pois. Asuinolojen suhteen esitetyt toiveet eivät kuitenkaan läheskään aina kerro realistisia mahdollisuuksista muuttaa. Vantaan tuoreen asukasbarometrin mukaan suurin osa 18–49 vuotiaista vantaalaisista haluaisi asua omakotitalossa ja noin puolet vuokra-asunnoissa asuvista haluaisi hankkia omistusasunnon.
Toinen keskeinen havainto tutkijoilla oli, että Suomessa luottamus toisiin ihmisiin ja instituutioihin oli myös haavoittuvilla alueilla yhtä korkea kuin maassa keskimäärin. Tämä poikkesi Ruotsin ja Tanskan havainnoista sekä siitä, mitä kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on pidetty lähes itsestäänselvyytenä. Havainto on sikäli merkittävä, että luottamuksen puute voi tutkijoiden mukaan edistää rinnakkaisyhteiskuntien muodostumista. Tämän voidaan nähdä muodostavan hyvän pohjan onnistuneelle integraatiolle sekä paikallisiin ongelmiin puuttumiselle. Mutta ennen kuin ryhdymme röyhistelemään rintaa, on syytä huomata yksi ryhmä, jonka kohdalla tulokset ovat radikaalisti poikkeavia. Maahanmuuttajien Suomessa syntyneistä lapsista valtaosa kokee tulleensa syrjityiksi, eikä luota toisiin ihmisiin ja viranomaisiin samalla tavalla kuin heidän vanhempansa tai muu väestö. Ilmiötä voi pitää huolestuttavana havaintona, jos kasvava joukko maahanmuuttajien Suomessa syntyneitä lapsia ei koe kuuluvansa yhteiskuntaan. Sama ilmiö on havaittu myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Mitä tuloksista sitten pitää päätellä. Vaikka tähän tutkimukseen oli otettu vain kaksi kohdealuetta Suomesta ja pääkaupunkiseudulta, haasteet ovat ainakin kaikissa isommissa lähiöissä saman suuntaisia. Vaikka omassa kotilähiössäni Myyrmäessä työttömyysaste on noin 7 %-yksikköä parempi ja alimpaan tulokvintiiliin kuului noin 10 %-yksikköä pienempi osuus väestöstä, samat juopotteluun, huumeiden käyttöön ja roskaantumiseen liittyvät ongelmat nousevat jatkuvasti sekä paikallisessa Facebook-ryhmässä, että katukuvassa esille. Kuten tutkijat artikkelissaan toteavat, päihteiden käyttö, niin juopottelu kuin huumeiden käyttö ei juurikaan ole kaupunkisuunnittelun keinoin ratkaistavissa. Se on ennen kaikkea hyvinvointi- ja sosiaalipoliittinen kysymys. Mielekäs työ, motivoiva koulutus, kohtuullinen toimeentulo sekä usko tulevaisuuteen ovat tekijöitä, joiden puuttuminen altistaa päihteiden käytölle. Tarvittaessa hoitoon pääsyn tulee olla sujuvaa ja turvaverkojen riittävän tiiviitä. Päihdeongelmista kärsiviä ei voida vain siivota pois näkyvistä, vaan ongelmien juurisyihin tulisi puuttua voimakkaasti.
Maahanmuuttajataustaisten nuorten osalta tutkijat esittävät paitsi avoimempaa ja mukaanottavampaa asennetta, niin voimakkaampaa puuttumista koulusegregaatioon. Mutta tämän lisäksi tulee tarkastella nuorten vapaa-aikaa. Maahanmuuttajaperheiden lapset ja nuoret näyttäisivät olevan aivan liian usein keskenään omissa harrastuksissaan. Toisaalta voi perustellusti kysyä onko ongelma maahanmuuttajataustaisten nuorten ja ns. kantaväestöön kuuluvien nuorten kanssakäymisen puute, vai saltistaako syrjinnälle löyhäksi jäävä kanssakäyminen. Samalla kun sosiaalisen sekoittamisen tehon on nähty heikkenevän, tutkimuskirjallisuudessa on nostettu esille kysymys etnisten enklaavien tai etnisten keskittymien tarjoamista mahdollisuuksista. Muun muassa Amsterdamin yliopiston sosiologian professori Hein de Haas on kirjoittanut etnisistä enklaaveista emansipaatiokoneina, jotka voivat tarjota maahanmuuttajille maahanmuuttajille mahdollisuuden taloudelliseen ja sosiaaliseen nousuun. Näissä yhteisöissä maahanmuuttajat voivat hyödyntää yhteisiä resursseja, kuten sosiaalisia verkostoja ja kulttuurista pääomaa, edistääkseen omaa asemaansa uudessa yhteiskunnassa. Aalto yliopistossa väitellyt arkkitehti Hossam Hewidy taas puhuu väitöskirjassaan siitä kuinka etniset keskittymät tarjoavat maahanmuuttajille mahdollisuuksia yrittäjyyteen ja yhteisöllisyyteen tarjoten sitä kautta mahdollisuuden sosiaaliseen ja taloudelliseen nousuun. Toisaalta Hein De Haas on nostanut esille myös enklaavien kääntöpuolen. Ne voivat johtaa sosiaaliseen ja taloudelliseen eristäytymiseen, mikä saattaa estää maahanmuuttajia integroitumasta laajemmin yhteiskuntaan. Lisäksi enklaavien sisäiset hierarkiat ja valtasuhteet voivat toisinaan rajoittaa yksilöiden mahdollisuuksia edetä.
Kolmas asukkaiden esille nostama ongelma, roskaaminen ja epäsiisteys on ehkä helpoiten kaupungin toimesta ratkaistavissa jo tiedossa olevilla keinoilla. Kaupunkien kunnossapidon resurssien suuntautuessa keskustoihin ja uusille alueille ennen vuosituhanteen vaihdetta rakennetut lähiöt ovat jääneet rempalleen. Tämä ongelma on ratkaistavissa kunnossapidon resursseja lisäämällä. Julkisesta kaupunkitilasta pidetään huolta, sitä myös sotketaan vähemmän. Hoidetun oloiset alueet houkuttelevat paremmin myös uusia muuttajia ja sitä kautta verotuloja.
Oskar Rönnbergin, Niko Pelkosen ja Mari Vaattovaaran tutkimusartikkeli Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.
